Itämeren matalat lahdet - monimuotoisuuden vähäsuolainen kehto

Uutinen 21.8.2018 klo 12.35

Meri on monille suomalaisille tuttu ja rakas, mutta suhteellisen harva on kurkistanut sen pinnan alle. Rannikolla liikkuneet tietävät, kuinka maisema muuttuu hiekkarannoista kalliosaariin - mutta oletko ajatellut, että vedenalainen maisema voi olla upean monipuolinen myös siinä tutussa lähipoukamassa?

Kiehkuärviä
Kiehkuraärviä muodostaa paikoin satumaisia viidakoita. Kuva Metsähallitus/Petra Pohjola.

Usein kuulee toteamuksen, että merihän on ihan kuollutta ja roskaista tuossa rannan läheisyydessä. Kuinka väärässä sanoja joskus onkaan! Toki vene- ja uimarantojen sekä väylien lähellä vedenalainen kulutus on runsasta ja lajisto siten vähäistä, ja laskuojat tuovat tullessaan ravinnepitoista valumaa, joka rehevöittää vesiä, mutta mitä kauemmas ihmisperäinen häiriö jää, sitä runsaammaksi lajisto muuttuu. Monimuotoista ja huonokuntoista lahtea ei aina pysty erottamaan pinnan päältä, mutta kirkas vesi kielii usein lahden hyvästä tilasta.

Tällaiselle paikalle tyypillisiä lajeja ovat hauraat näkinpartaiset (esimerkiksi punanäkinparta Chara tomentosa), merinäkinruoho (Najas marina) sekä vidat ja ärviät. Hiekkapohjaisissa lahdissa on edellisten lisäksi runsaasti hauroja (Zannichellia sp.). Lahtien reunoilla kasvaa usein järviruokoa ja kaisloja, ja erityisesti ruovikon keskellä olevissa taskuissa saattaa olla hämmentävän kirkasta vettä; ne ovatkin osoittautuneet lajistoltaan varsin monimuotoisiksi. Runsaassa kasvillisuudessa elää lukuisia selkärangattomia ja siten myös kalanpoikasia sekä vesilintuja. Matalista lahdista on viime vuosina löydetty useita harvinaisia ja uhanalaisia levä- ja kasvilajeja sekä muun muassa maailmanlaajuisesti harvinaisia meriuposkuoriaisia (Macroplea pubipennis).

VELMU-ohjelmassa on kertynyt paljon uutta tietoa vedenalaisesta luonnosta

Suomen ympäristökeskuksen koordinoiman vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelman (VELMU) aikana Suomen merialueet saatiin karkeasti ottaen kartoitettua, mutta työ jatkuu. Vedenalaisen luontotiedon kerääminen on huomattavasti haasteellisempaa ja hitaampaa kuin maalla tapahtuva luontokartoitus.

Punalevä
Punanäkinparta on tyypillinen hyväkuntoisten matalien merenlahtien laji. Näkinpartaiset karkoittavat erittämiensä aineiden avulla kasvinsyöjiä ja kykenevät kirkastamaan ympäröivää vettä. Kuva Metsähallitus/Maiju Lanki.

Metsähallituksen Luontopalvelujen sukellus- ja videokartoituksissa useiden luontotyyppien sekä kasvi- ja eläinlajien levinneisyys on selkeytynyt, ja alueellisesti uusia lajeja on löytynyt lähes vuosittain. Tällainen vedenalaisesta luonnosta systemaattisesti kerätty tieto on itseisarvo, mutta auttaa myös aluesuunnittelussa ja lajistoltaan erityisen arvokkaiden alueiden suojelussa esimerkiksi mahdollisen öljyonnettomuuden sattuessa. Vedenalaisten kartoitusten tulokset antavat toivoa: rehevöitymisestä huolimatta aivan rannikkomme läheisyydestä löytyy kauniita ja uskomattoman monimuotoisia eliöyhteisöjä!

Teksti: Maiju Lanki Metsähallitus

Lisätiedot

Suojelubiologi Maiju Lanki,  Metsähallitus, Rannikon Luontopalvelut, maiju.lanki@metsa.fi, p. 040 5967 244

Sukeltaja
Runsas vesikasvillisuus on mielenkiintoista, mutta hankalaa kartoitettavaa. Kuva Metsähallitus/Maiju Lanki.

Kaikki Luonnon kirjon 3/2018 artikkelit