Monimuotoisuuden väheneminen eli luontokato näkyy myös Suomen suoluonnossa. Soidensuojelulla pyritään hillitsemään soihin kohdistuvia maankäyttöpaineita ja pysäyttämään suoluontotyyppien- ja lajiston heikentyminen. Soiden suojelualueverkostoa tukemaan laadittiin soidensuojelun täydennysehdotus, jonka toteuttamisesta vuosina 2015-2020 julkaistiin tilannekatsaus keväällä 2021.
Suojeltu rämesuo Pohjois-Karjalassa. Kuva Riku Lumiaro.
Soidensuojelutyöryhmän ehdotus soiden suojelualueverkoston täydentämiseksi julkaistiin vuonna 2015. Ehdotuksessa osoitettiin suojeluun alueita, jotka arvioitiin valtakunnallisesti arvokkaimmiksi ja parhaiten nykyistä suojelualueverkostoa täydentäviksi. Ehdotukseen sisältyi noin 117 000 ha suojelualueita, joista vajaa kolmannes sijaitsi valtionmailla ja suojeltiin heti valtion lakisääteisinä suojelualueina tai Metsähallituksen omalla pysyvällä päätöksellä. Yksityismailla sijaitsevien kohteiden suojelu perustuu vapaaehtoisuuteen ja keväällä julkaistu tilannekatsaus valaisee etenkin yksityismaiden soidensuojelun edistymistä toteutuskeinoittain sekä alueisiin kohdistuneen maankäytön tarkastelun kautta.
Yksityismaiden soidensuojelua on toteutettu monilla tavoin
Soidensuojelun täydennysehdotukseen sisältyi 755 suojelualuekokonaisuutta (SSTE-aluetta), joista valtaosa sijaitsi yksityismailla. Yksityismaihin luettiin ehdotuksessa myös yhtiöiden ja erilaisten yhteisöjen omistamat maat. Vuosina 2015-2020 yksityismaan alueista suojeltiin pysyvänä suojelualueena noin seitsemän prosenttia täydennysehdotuksen kokonaispinta-alasta. Suojelukeinosta maanomistajia kiinnostivat melkein yhtä paljon myynti tai maanvaihto valtiolle (4 500 ha) kuin yksityisen suojelualueen perustaminen (3 780 ha). Kokonaan pysyvän suojelun piiriin saatiin 39 aluetta, joista vain muutama sijaitsi täysin yksityismaalla.
Määräaikaisen suojelun osuus SSTE-alueilla oli suhteellisen pieni, noin 500 hehtaaria. Määräaikaiset suojelusopimukset olivat lähes poikkeuksetta ympäristötukisopimuksia. Pysyvän ja määräaikaisen suojelun lisäksi SSTE-alueiden turvaamiskeinoina on käytetty metsälakia (metsälain 10§ erityisen tärkeät elinympäristöt) ja maakuntakaavojen suojeluvarauksia, joiden pinta-alat kattoivat noin 8 500 ha alueen, kun päällekkäisyydet muiden suojelutapojen kanssa poistettiin.
Suojelutilanne vaihtelee ELY-keskuksittain
Vapaaehtoinen suojelu on edennyt kaikkien ELY-keskusten alueilla ja toteutuskeinoja on käytetty monipuolisesti. Pohjois-Pohjanmaalla yksityismaiden pysyvä soidensuojelu on edennyt eniten, mutta myös Etelä- ja Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan sekä Keski-Suomen ELY-keskusten alueilla suojeltu pinta-alan osuus oli keskimääräistä suurempi. Kainuussa ja Lapissa soidensuojelun täydennysehdotuksen toteutus on vasta käynnistymässä ja suojeluala on vielä vähäinen. Ympäristötukisopimuksia solmittiin ahkerimmin Pohjois-Savon ja Pohjois-Pohjanmaan alueilla. Metsälakikohteiden ala SSTE-alueilla oli laajin Pohjois-Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa. Toisaalta Kaakkois-Suomen ja Hämeen ELY-keskusten alueilla oli eniten maakuntakaavojen suojelualuevarauksia, jotka eivät olleet päällekkäisiä muiden turvaamiskeinojen kanssa.
Kiviperän korpi Saarijärvellä on pysyvästi suojeltu soidensuojelun täydennysehdotuksen kohde ja merkittävä uhanalaisten korpiluontotyyppien esiintymispaikka. Kuva Timo Kypärä.
Hakkuut suurimpana negatiivisena maankäyttömuotona SSTE-alueilla
Tilannekatsauksessa tarkasteltiin myös SSTE-alueiden ja niiden lähiympäristön (alueita ympäröivä 200 metrin vyöhyke) tilassa tapahtuneita muutoksia soidensuojelun täydennysehdotuksen julkistamisen jälkeen. SSTE-alueiden tilaan haitallisesti vaikuttavina muutoksina tarkasteltiin toteutuneita hakkuita, kunnostusojituksia ja tienparannuksia.
Sekä metsänkäyttöilmoitusten, että satelliittikuvatulkintaan perustuvan aineiston perusteella harvennus- ja uudistushakkuita toteutettiin SSTE-alueilla ja niiden lähiympäristössä useilla tuhansilla hehtaareilla. Uudistushakkuita oli suhteessa kasvatushakkuisiin hieman enemmän SSTE-alueilla kuin niiden lähiympäristössä. Koska SSTE-alueet on rajattu melko tiukasti soille, SSTE-alueilla hakkuut ovat todennäköisesti kohdistuneet ensisijaisesti suometsiin, kun taas lähiympäristön hakkuissa on todennäköisemmin mukana kivennäismaitakin.
Ojituksia ja teiden parannuksia on toteutettu vuoden 2015 jälkeen SSTE-alueilla ja niiden lähiympäristössä vain vähän verrattuna metsähakkuisiin.
Positiivisena tilan muutoksena tilannekatsauksessa tarkasteltiin suojelualueiden määrää SSTE-alueiden lähiympäristössä. Suojelualueita oli lähiympäristössä yhteensä yli 10 000 ha ja ne painottuivat pohjoisten ELY-keskusten alueille. Suojelun toteuttamista SSTE-alueilla tarkasteltiin täsmälleen täydennysehdotuksen aluerajauksilla, joten lähialueen suojelualassa ovat mukana myös SSTE-alueille perustettujen suojelualueiden ylimenevät rajaukset.
Lisäksi positiivisina muutoksina todettiin soiden ennallistamista 12 SSTE-alueella sekä riistaelinympäristöjen ja ekologisten yhteyksien pienialaisia hoitotoimia muutamalla kohteella.
METSO-ohjelma hyödyttää soidensuojelua
METSO-ohjelmassa suojeltiin vuosina 2015-2020 yli 5000 ha arvokkaita soita, joista noin kolmannes oli SSTE-alueilla. METSO-rahoitus onkin ollut tärkeä väline SSTE-alueiden toteutuksessa.
Tilannekatsauksessa arvioitiin METSO-kelpoisten soiden alaa SSTE-kohteilla ja niiden lähiympäristössä hyödyntämällä METSO-kohteiden valinnan tueksi tuotettua monimuotoisuudelle tärkeät metsäalueet-aineistoa. Metsäarvoiltaan parhaaseen viiteen prosenttiin kuului noin 3 000 ha SSTE-alueita ja noin 7 800 ha SSTE-alueiden lähiympäristöä. Suojelua tulisikin ajatella enemmän kokonaisuutena, jossa vain yhden elinympäristön suojelusta siirryttäisiin elinympäristöjen suojeluun ja näin turvattaisiin luontoarvoja mahdollisimman monipuolisesti.
Korpikuusikoissa kukoistaa monipuolinen metsäluonto. Kuva Riku Lumiaro.
Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa metsäarvoiltaan parhaita suometsiä oli suojeltu eniten eli noin neljännes SSTE-alueiden yksityismailla sijainneista kohteista. Toisaalta arvokkaita suometsiä oli myös ehditty jo hakata. Satelliittikuvatulkintaan perustuvan aineiston perusteella hakkuita oli tehty runsaimmin Kaakkois-Suomessa, missä yli seitsemän prosenttia metsäarvoiltaan parhaaseen viiteen prosenttiin kuuluvasta metsäalasta oli hakattu. Määrä oli vähintään kaksinkertainen muiden ELY-keskusalueiden hakkuisiin verrattuna.
Soidensuojelun täydennysehdotuksen toteutuksen eteneminen
Soidensuojelun täydennysehdotuksen alueista yhteensä 63 700 ha ei kuulunut suojelun eikä muiden turvaamiskeinojen piiriin. Tämä on noin 54 prosenttia täydennysehdotuksen pinta-alasta.
Yksityismaiden vapaaehtoista suojelua hidastivat varsinkin heti ehdotuksen valmistumisen jälkeisinä vuosina suojelumäärärahojen väheneminen sekä ostoneuvottelijoiden puute. Tilanteeseen on tullut parannusta, kun Helmi-elinympäristöohjelma käynnistyi vuonna 2020 ja SSTE-alueiden yksityismaiden toteutuneesta suojelusta onkin rahoitettu runsas puolet Helmi-ohjelman puitteissa.
Suokokonaisuuksien suojeleminen on haastavaa, sillä ne koostuvat usein laajoista monimuotoisista alueista ja jakautuvat useiden maanomistajien kesken. Koska suojelu perustuu vapaaehtoisuuteen, väistämättä osa kohteilla olevista luontoarvoista menetetään muun maankäytön seurauksena. Toisaalta maanomistajille tehdyn kyselyn perusteella kaikki suojelumyönteiset maanomistajat eivät ole kiinnostuneita viranomaisten tarjoamista suojelukeinoista vaan suojelevat suoluontoa mieluummin omalla päätöksellään. Tällaiset suojelupäätökset jäävät tilastoinnin ulkopuolelle.
Tuleva soidensuojelun toteutus
Jatkossa soidensuojelun etenemistä seurataan osana Helmi-ohjelman seurantaa. Helmi-ohjelman tavoitteena on suojella 60 000 ha arvokkaita suoelinympäristöjä. Suojelutavoitteen saavuttamiseksi tulisi edistää uusien suojelukeinojen ja kannusteiden suunnittelua ja käyttöönottoa. Esimerkiksi moniomistajaisten suokokonaisuuksien vapaaehtoisen suojelun keinoja tulisi kehittää sekä vuorovaikutusta ja yhteistyötä maanomistajien ja muiden sidosryhmien kanssa lisätä. Moniomistajaisten suokokonaisuuksien toteuttamista voisi tukea tieto maanomistajien suojeluhalukkuudesta. Arvokkaita suokohteita on edelleen myös soidensuojelun täydennysehdotuksen ulkopuolella. Tärkeää arvokkaan suoluonnon säilymisen kannalta on siis myös etsiä ja tuoda uusia suokohteita suojelun piiriin.
Teksti: Linda Kartano Suomen ympäristökeskus
Lisätiedot
Vanhempi tutkija Kaisu Aapala, Suomen ympäristökeskus, p. 0295 251 052, etunimi.sukunimi@syke.fi
Ympäristöneuvos Aulikki Alanen, ympäristöministeriö, p. 0295 250 333, etunimi.sukunimi@ym.fi
Lue aiheesta lisää
Paluu etusivulle