Suomen uusimman kansallispuiston ensimmäisenä kesänä juhlittiin avajaisia ja kunnostettiin lähireittejä

Uutinen 23.8.2022 klo 9.25

Kesäkuussa avajaisiaan viettäneessä Sallan kansallispuistossa ensimmäinen kesä on mennyt lähireittejä ja taukopaikkoja kunnostaen. Uudessa kansallispuistossa retkeilijöitä on riittänyt niin kotimaasta kuin ulkomailta, ja upeiden maisemien ohella erityisen paljon kiitosta on saanut uudistettu luontonäyttely Sallan luontokeskuksessa.

Suomen uusimman kansallispuiston avajaisia juhlittiin 11.6. rennon kansanjuhlan merkeissä. Arviolta 1 500 juhlijaa kokoontui Sallaan nauttimaan monipuolisen ohjelman lisäksi alueen ainutlaatuisesta luonnosta. Suurin joukko seurasi lavatapahtumaa, jossa puhuivat mm. ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo ja sisäministeri Krista Mikkonen. Metsähallituksen järjestämässä avajaisjuhlassa oli mukana myös iso joukko alueen yrittäjiä, yhdistyksiä ja muita toimijoita.

Sallan kansallispuiston avajaiset
Sallan kansallispuiston avajaisissa vallitsi leppoisa tunnelma. Kuva Metsähallitus/Mikko-Pekka Karlin.

Kunnostustöitä lähireiteillä

Avajaisten jälkeen lähireiteillä aloitettiin vauhdikkaasti retkeilypalvelujen korjaus- ja rakentamistyöt. Muun muassa uusia, muotoilultaan moderneja retkeilyrakenteita valmistuu syksyn aikana useille taukopaikoille ja suosittu reitti Iso Pyhätunturin huipulle avataan jälleen retkeilijöiden käyttöön uusilla pitkoksilla ja portailla varustettuna.

Reittien ja taukopaikkojen kunnostamisella varaudutaan kasvaviin käyntimääriin. Retkeilyrakenteiden ylläpito onkin tärkeää luontoarvojen turvaamisen kannalta, jotta kävijät pysyvät turvallisesti reiteillä.

Luontonäyttely ihastuttaa

Retkeilijät ovat kävijätutkimuksen perusteella olleet pääosin todella tyytyväisiä uuteen kansallispuistoon ja kunnostettavien taukopaikkojen valmistumista odotetaan innolla. Retkeilyreittien lisäksi kävijät ovat löytäneet myös Sallan luontokeskukseen, jossa uudistettu, elämyksellinen luontonäyttely saa kiitosta päivittäin. Näyttely kertoo kansallispuiston ja sen lähialueiden luonnosta, ja esittelee alueen lajistoa ja kulttuurihistoriaa aisteja herätellen.

Nainen ihastelee hienoa luonnonmaisemaa
Luonnon kauneuden ihastelua. Kuva Metsähallitus/Harri Tarvainen.

Reittiopasteita ja -merkintöjä kehitetään

Ensimmäisenä kesänä retkeilijät ovat saaneet huomata, että kansallispuiston reittiopasteet ja -merkinnät ovat vielä osin puutteellisia. Erämaisessa kohteessa kartta tai karttasovellus onkin hyvä olla aina mukana. Uusia opasteita varten tarvitaan ensin suunnitelma, jonka laatiminen on aloitettu tänä kesänä kartoittamalla opasteiden tarvetta kansallispuiston reiteillä. Reittimerkintöjä Metsähallitus puolestaan parantaa muiden kunnostustöiden ohella ja apuna ovat olleet esimerkiksi Pidä Lappi Siistinä ry:n vapaaehtoiset talkooleiriläiset.

Salla lumoaa myös talvella

Sallan kansallispuisto on monipuolinen kohde, jossa luonnonilmiöistä voi nauttia ympäri vuoden. Kansallispuiston luontoa leimaavat erityisesti harjut, kurut ja korkealla ylängöllä kasvavat ikimetsät. Talvisin kosteat ilmamassat tiivistyvät Sallan lakimailla kuusten latvuksiin, jotka keräävät kannettavakseen jopa satojen kilojen kuorman lunta ja jäätä eli tykkyä.

Tykkymetsää
Sallatunturin tykkymetsä valon ja varjon leikkiä. Kuva Metsähallitus/Juha Paso.

Henkeäsalpaavia tykkymetsiä voi ihailla niin hiihtolatujen, talvikävely- ja lumikenkäilyreittien kuin talvipyöräilyreittien varrella. Esimerkiksi Iso Pyhätunturin päältä avautuvia upeita tunturimaisemia ja Venäjän puolella siintäviä vanhoja Sallatuntureita voi nousta katselemaan lumikenkäillen.

Teksti: Milla Sairanen, Metsähallitus Lapin Luontopalvelut

 

Lue aiheesta lisää

 

Luonnon kirjo 4/2022

 


  • Tulosta sivu