Hotelleja ekosysteemeille ja koteja paluumuuttajille

Uutinen 14.11.2019 klo 7.21

Ekosysteemihotelli tarjoaa lajistolle turvapaikan, jos alkuperäinen elinalue on uhattuna esimerkiksi rakentamishankkeen vuoksi. Ekosysteemihotelliksi valitaan paikka, johon uhatun kohteen eliölajistoa voidaan siirtää työmaan ajaksi – tarvittaessa jopa useaksi vuodeksi odottamaan ja toivon mukaan myös lisääntymään. Jos kaikki menee suunnitellusti, osa ekosysteemihotellin asukkaista palaa takaisin alkuperäisille asuinsijoilleen ja osa jää hotelliin pysyvästi.

Ensimmäinen ekosysteemihotellikokeilu käynnistettiin syksyllä 2014 Raaseporissa. Valtatie 25:n pientareiden varrella tiedetään esiintyvän arvokasta ja jopa uhanalaista lajistoa, jonka kohtaloksi uhkasi jäädä vielä suunnitteilla olevan tietyömaan alle. Hiekkaisilla ja paahteisilla tienpientareilla kukkivat muiden muassa hietaneilikka, kissankäpälä ja kangasajuruoho, joista kahdella viimeksi mainituilla elää myös monia harvinaisia pikkuperhosia. Olisi valtava menetys antaa lajiston hautautua lopullisesti työmaan alle. Pelastuskeinoksi ryhdyttiin suunnittelemaan ekosysteemihotellia.

Ekosysteemihotellin rakentamista
Ekosysteemihotellipenkereen rakentamista kasvien siirtoistutusta varten.

Kuin tilauksesta lähistöltä löytyi Ruduksen omistama soranottoalue, josta yksi jo käytöstä poistunut rinne odotti jälkihoitoa. Ekosysteemihotelli voisi sekä pelastaa tienvarren lajistoa että olla osa soranottoalueen rinteen maisemointia. Asianmukaiset luvat lajiston ja maa-aineisten siirtoihin hankittiin ja ryhdyttiin tuumasta toimeen.

SYKEn asiantuntijoiden ja Ruduksen yhteistyönä siirrettiin uhattua paahde-ekosysteemiä kauhakuormurin kauha kerrallaan uuteen paikkaansa.  Nyt, viiden vuoden kuluttua ensimmäisistä siirroista on voitu todeta, että etenkin kasvien osalta siirrot onnistuivat hyvin. Hietaneilikkamättäät juurtuivat, ja niin hietaneilikka kuin kangasajuruoho ovat lisääntyneet ja levinneet hotellin alueella. Kissankäpälien lisääntymistä vielä odotetaan. Ensimmäinen ajuruoholla elävä perhonen, ajuruohosulkanen, on myös nähty. Lämpimänä kesäpäivänä ajuruohokasvustot kuhisevat niillä ruokailevista kimalaisista.

Hotellien ketju turvaamaan ekosysteemejä

Raaseporin kokeilu herätti paljon mielenkiintoa ja sen myötä uusia ekosysteemihotelleja on perustettu jo muuallekin. Kuusamossa, Oulangan kansallispuiston tuntumassa, perustettiin kunnostettavan tien levennyksille useita pieniä ekosysteemihotelleja turvaamaan uhanalaisen horkkakatkeron tienvarsiesiintymiä. Toimenpide onnistui ja horkkakatkeroita on jo palautettu paikoilleen.

Kouvolassa liittymätyömaa uhkasi hävittää kissankäpälän ja uhanalaisen vuorimunkin asuttaman piennarkedon. Kissankäpälä-vuorimunkkihotelli perustettiin kiireellä Haminaan, josta Rudukselta löytyi jälleen sopiva käytöstä pois jäänyt paahteinen hiekkakuoppa. Kahden vuoden hotellissa oleskelun jälkeen vuorimunkit ja kissankäpälät palautettiin tänä syksynä takaisin alkuperäiselle paikalleen. Osa kasveista jäi rikastuttamaan hiekkakuoppaa, jossa ne toivottavasti lisääntyvät ja leviävät elinvoimaisiksi esiintymiksi.

Kasvien kasvun dokumentointia
Siirrettyjen kasvien tilan ja kasvun dokumentointia hankkeen seurantaa varten.

Uuselinympäristöt ihmisen muokkaamassa maisemassa

Ihmisen muokkaamien elinympäristöjen merkitystä luonnon monimuotoisuudelle ei aina tunnisteta. Arkisilla ympäristöillä, kuten tien pientareilla, on suuri merkitys isolle joukolle niittyjen, ketojen ja harjuelinympäristöjen lajeja. Tuoreimman Punaisen kirjan (2019) mukaan nämä niin kutsutut uuselinympäristöt, joihin luetaan esimerkiksi pientareet, ratavarret, joutomaat ja pienlentokentät, ovat ensisijainen elinympäristö lähes 300 uhanalaiselle ja 165 silmälläpidettävälle lajille. Yleensä näiden arvokkaiden esiintymien kohtalona on ollut tulla jyrätyksi asvaltin tai muun rakentamisen alle.

Ekosysteemihotelli-tyyppinen toimintamalli on varteenotettava keino lieventää ihmisen toiminnasta aiheutuvia luontohaittoja erityisesti sellaisten lajien kohdalla, jotka viihtyvät jo valmiiksi ihmisen muokkaamassa maisemassa. Tärkeintä olisi aina välttää luonnon monimuotoisuuden heikentämistä.

Paahdekasveja
Elinvoimaista ekosysteemihotellia parhammillaan.

Tien tai junaradan kunnostuksen osuessa kohdalle se ei yleensä ole mahdollista. Ihannetilanteessa suurten rakennushankkeiden yhteydessä mietittäisiin vakavasti tapoja säästää arvokkaita kohteita: tärkeät, pienialaisetkin luontokohteet paikannetaan jo suunnitteluvaiheessa ja niiden säästämiseksi tehdään kaikki voitava.

Ekosysteemihotelli soveltuu vain joidenkin luontokohteiden pelastamiseen.  Vanhaa metsää lahopuineen tai suota ei voi siirtää ja kaikki lajit eivät ylipäätään kestä siirtoa. Siirtämisestä ei saa myöskään tulla automaatio, jolla kuvitellaan ratkaistavan vastaan tulleiden uhanalaisten lajien aiheuttama päänvaiva. Pullonkaulaksi toiminnalle voi muodostua sopivien ekosysteemihotellipaikkojen saatavuus.

Teksti ja kuvat: Minna Pekkonen ja Terhi Ryttäri Suomen ympäristökeskus

Lue lisää

 

Kaikki Luonnon kirjon 4/2019 artikkelit


  • Tulosta sivu