Uutinen 18.11.2021 klo 9.14
Lajiasiantuntijat ovat inventoineet erilaisia luontokohteita Metsähallituksen Luontopalvelujen kartoituksissa maastokaudella 2021 sekä Riisitunturin alueen BioBlitz-tapahtumassa.
Purojen ylle kaatuneilla lahopuilla elävät kinnassammalet ovat melkoisia harvinaisuuksia: heleäkinnassammal, kantokinnassammal ja kourukinnassammal ovat kaikki äärimmäisen uhanalaisia (CR) lajeja ja kärsineet vanhojen metsien hakkuista, lahopuun vähenemisestä sekä vesirakentamisen aiheuttamista muutoksista. Heleäkinnassammal löytyi Oulangan kansallispuistosta Suomelle uutena lajina 2012. Myös kahdesta muusta purojen kostean lahopuun kinnassammalesta on ollut varsin vähän tietoa.
Vaarantunut haapariippusammal kasvaa Nuuksion kansallispuistossa, nimensä mukaisesti haapapuun rungolla. Kuva Säde Mäkipää, Metsähallitus.
”Etenkin kourukinnassammal vaikuttaa vaativan jyrkkien, kivikkoisten purojen virtauksen aiheuttamia pärskeitä kotirungoilleen”, arvelee suunnittelija Laura Vuoksenmaa, joka inventoi näiden sammalien kannalta tutkimattomia puroja. ”Tummista itujyväsistä tunnistettavia sammalia löytyi jokaisen kartoitetun puron varrelta. Sammalet ovat noin millimetrin mittaisia, joten tarkempi mikroskooppinen määritys on näille lajeille välttämätöntä.”
Suomessa kasvaa nykytiedon mukaan noin 900 sammallajia. Niistä jo yli kolmannes on uhanalaisia tai silmälläpidettäviä. Sammalet kertovat paljon ympäristön tilasta, sillä ne imevät solukkoihinsa erilaisia alkuaineita ja esimerkiksi raskasmetalleja sekä typpeä.
Letot ovat harvinaistuneet koko maassa, ja suurin osa uhanalaisista soiden kasvilajeista kasvaa juuri letoilla. Sallatunturin Kulvakkojängältä löytyikin harvinaisia lettolajeja, kuten erittäin uhanalaista isonuijasammalta ja rauhoitettua kiiltosirppisammalta.
Etelässä puolestaan Nuuksion kansallispuisto on monelle, muualla harvinaiselle sammalelle otollinen. Nuuksiosta löytyi mm. äärimmäisen uhanalaista korpikaltiosammalta ja erittäin uhanalaista jouhisammalta.
”Uhanalaiset lajit viihtyvät erityisen hyvin, sillä täällä on varjoisia jyrkänteitä, luonnontilaisia korpia, puroja sekä monin paikoin paljon lahopuuta”, kertoo biologi Turkka Korvenpää.
Kasvilajin palautus merenpinnan alle onnistui
Meriajokkaat tarvitsevat vielä vetisemmän ympäristön kuin puronvarren tai suon: merenpohjan. Meriajokas on Itämeren avainlajeja, jonka muodostamat laajat ja tiheät meriniityt tarjoavat ravintoa ja suojaa sadoille lajeille.
”Meriajokkaita löytyi läntiseltä Suomenlahdelta, mutta niin pitikin, sillä niitä oli istutettu sukeltamalla satoja yksilöitä edellisenä kesänä”, kertoo erikoissuunnittelija Aija Nieminen. Tänä kesänä Tammisaaren saariston kansallispuistossa ei siis ollut kyse vain perinteisestä inventoinnista, vaan tarkastettiin, miten istutukset olivat onnistuneet. Istutukset oli tehty alueille, joilla on historiallisesti esiintynyt meriajokasta, mutta mistä sitä ei nykyisin ole löytynyt.
Ennallistettua meriajokasniittyä. Kuva Joonas Hoikkala, Metsähallitus.
”Näky meren pohjassa oli monin paikoin ilahduttava: istutukset olivat suurimmaksi osaksi säilyneet, ja osassa kohteista meriajokas oli muodostanut tiheää kasvustoa”, Aija iloitsee.
Riisitunturin lajikartoitusmaratonissa löydettiin 50 alueelle uutta lajia
Riisitunturin elokuisessa Bioblitz-tapahtumassa Posiolla löydettiin yhteensä 759 lajia. Niistä noin 50 oli alueella ennestään tuntemattomia. Bioblitz-tapahtumassa lajiasiantuntijat ja -harrastajat viettävät 24 tuntia tietyllä alueella, tavoitteenaan kerätä mahdollisimman suuri määrä lajihavaintoja.
Eniten havaintoja kertyi sammalista, joita löytyi 165 erilaista. Hyönteisiä löydettiin 163 lajia, putkilokasveja 154. Havaintoja kerättiin myös sienistä, jäkälistä, linnuista, hämähäkkieläimistä, matelijoista, nilviäisistä, nisäkkäistä ja sammakkoeläimistä.
Myös saniaislöytöjä tehtiin. Kampasulka, aiemmin kampasaniaisena tunnettu, on löytänyt kasvupaikan Tiilikkajärven kansallispuistosta. Lajia on esiintynyt Suomessa Ahvenanmaalla, mistä pysyvät esiintymät ovat kuitenkin hävinneet. Kampasulkaa on putkahdellut kuitenkin viime vuosikymmeninä harvakseltaan eri puolille maata, sillä lajin itiöt leviävät hyvin tuulen mukana. Kuva Juha Valtanen, Metsähallitus.
Maraton oli osa maailmanlaajuista kartoitustapahtumien eli Bioblitzien ketjua, joka sai alkunsa 1990-luvulla Yhdysvalloista. Suomessa Metsähallitus on järjestänyt Bioblitzejä hallinnoimillaan luonnonsuojelualueilla jo kuuden vuoden ajan.
Teksti: Tiina Grahn, Metsähallitus Luontopalvelut
Paluu etusivulle